keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Miksi en ostanut alennusmyynneistä suksipakettia

Ensin ajattelin, että nimen pitää olla raflaava mutta kevyt, puhutteleva ja silti helppo. Sen pitäisi ehdottomasti kuvastaa blogia, sen luonnetta. Jos blogilla nyt luonne voi olla. Jotain arkistakin se voisi olla. Haluan arkisemman nimen kuin Neonvalot, siis se vanha blogini jonne olen lähinnä kiukutellut ja viisastellut. On siellä muutama hyväkin kirjoitus, ehkä.

Jostakin pelmahti päähän Oman elämänsä sankari. Siinähän olisi hyvä nimi, eikö? Kirjallisuuteen perehtyneille se tietysti tuo mieleen John Irvingin romaanin, ja kenties senkin että kyseisen blogin kirjoittajan täytyy tuntea jonkin verran kirjallisuutta, hänen siis täytyy olla edes hivenen fiksu ja sivistynyt. Täydellistä, otan sen. Menin Googlen sivuille ja loin tilin, sähköpostiosoitteeksi valitsin oesankari@gmail.com ja perustin Google + -profiilin, kirjauduin Bloggeriin ja...

Sellainen blogiosoite on jo olemassa, varattu. Voihan v***u. Vaikka olin googlannut eikä sen nimistä blogia ollut tullut vastaan. Nyt minulla oli sitten sähköpostiosoite, muttei samannimistä blogiosoitetta. Ahdistavaa. Kaiken pitää mätsätä, ymmärrättekö? No, älkää sitten.

Aloin miettiä uutta nimeä, samoilla reunaehdoilla. Kirjallisuudella oli nyt huono karma, mutta entäpä joku muu alue lähellä sydäntäni. Kuten vaikkapa shakki! Mietin shakkitermistöä, harkitsin ohestalyöntiä, mutta se on niin kummallinen ettei sitä kukaan kuitenkaan muistaisi. Entäpä avauksia, löytyisikö sieltä...

Kuningasgambiitti. Mielettömän hyvä! Lyhyesti: kuningasgambiitti on shakkiavaus, jossa valkean toinen siirto on f4 (kun ensin on siirretty 1. e4 e5). Valkea asettaa kuninkaan ikään kuin uhan alle, esille. Sellaistahan blogin kirjoittaminenkin on, sitä asettaa itsensä framille, kylmän ja kurjan maailman hyökättäväksi. Vaikkei elämä nyt sentään sodankäyntiä ole. Mutta kuningas sentään olen. Oman elämäni kuningas. Lordikin olen (tai "lordi"), mutta se on kokonaan toinen tarina.

Joo, Kuningasgambiitti on hyvä. Mutta mistä sitten kirjoitan? Olen päätoiminen duunari, sivutoiminen kirjailija. Stereotyyppinen runoilija. V*ttumainen marmattaja. Frendi. Politiikan ja yhteiskunnallisten asioiden harrastaja. Wannabe-muusikko. Leffafriikki ja töllöttelijä. Oikeassaolija. Kaikesta kiinnostunut. Aviomies. Poika, veli. Noin miljoona harrastusta omaava juippi. Pitääkö näistä valita? Okei, valitsen kaikki.

Miksi sitten kirjoitan, miksi uusi blogi? Ehkä tämä kuuluu samaan kategoriaan joka keväisen suksipakettihaikailun kanssa. Miksi en ostanut alennusmyynneistä suksipakettia ensi talvea varten, kun olisi kerrankin halvalla saanut?

Siksi koska vihaat kaikkea kylmää. Koska itsensä ruoskiminen räntäsateessa on suoraan sanottuna perseestä. Koska on aina niin kiva aloittaa joku uusi projekti (ja jättää se nopeasti kesken).

Ehkä tämä blogi saa aikaa siipiensä alle tai ehkä sille käy niin kuin sen jonkun omanelämänsäsankarille – katoaa jopa hakukoneista, mutta on silti jossakin olemassa, varattuna. Jää nähtäväksi.

2 kommenttia:

  1. Tervetuloa wordpressistä välillä blogger-maailmaan,- alustalle.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys ja kiitos! Alunperin Neonvalot oli bloggerissa, josta siirryin tosiaan sinne Wordpressiin. Tuntui siltä, että oli aika palata takaisin, ainakin tällaisen merkeissä.

    VastaaPoista